Company

Vuonna 1977 perustettu SC Design Oy on johtava suomalainen erikoispinnoitevalmistaja, jolla on vahva erikoisosaaminen, myös kansainvälisellä tasolla. Kehitämme ja valmistamme ohutkalvopinnoitteita, ennen kaikkea kotimaisia tuotteita. Tuotevalikoimaamme kuuluvat teollisuuspinnoitteet sekä eri alojen erikoispinnoiteratkaisut. Vahvin osaamisemme tulee tuotekehityssektorilta, jossa toimimme isojen ja kansainvälisten yritysten kanssa. Yrityksemme on pohjimmiltaan suomalainen perheyritys, jossa materiaalitekniset ja kemia-alan erikoispalvelut ovat olleet jo pitkään eri yritysten tukena.

SC Design Oy kehittää ja valmistaa kaikki tuotteensa Suomessa. Tästä syystä erikoisosaamisemme vahvimpana puolena on ääriolosuhteiden kanssa toimiminen monilla eri aloilla. Toimintaamme kuuluu myös eri materiaalitekniikoiden hallinta, sekä materiaalitekninen erikoisosaaminen. Olemme toimineet monen eri alan yritysten kanssa yhteistyössä cryogeenisistä laitteista laivan rakennukseen asti.

Otamme mielellämme uusia haasteita vastaan ja haluamme kasvaa yrityksenä vahvan tiimimme sekä maailmanlaajuisen verkostomme kanssa.

 

Advanced tfc chemistry

innovated in finland

SCD Teollisuuden pinnoitetuotepalvelut on luotu vastaamaan eri alojen vaatimustasoa joissa pintamateriaalien erikoissuojaus on tärkeässä roolissa. Palveluihin kuuluu asiakkaalle räätälöidyt pintakäsittelytuotteet erikoistarpeiden mukaan. Teollisuuden aloihin kuuluu mm. autovalmistajat, elektroniikkavalmistajat, metsätalous, koneteollisuus, kemiateollisuus ja muu erikoiskomponenttivalmistus.

Suurimmaksi osaksi tuotanto- ja tuotekehitys on suunnattu kattamaan teollisuuden erikoispinnoitteista. Asiakasläheisen -tuotekehitysprojektit joissa keskitymme löytämään oikean ratkaisun asiakkaalle tuotantoprosessia myöten. Tuotteillamme voidaan muuttaa pinnoitettavan kappaleen ominaisuuksia eri tarpeiden mukaan esim. elinkaarta, kulutuskestävyyttä, toiminnallisuutta, ympäristöystävällisyyttä, huollettavuutta.

Tuoteryhmästämme löytyy innovatiivisia ja patentoituja pinnoiteratkaisuja monelle eri sektorille, pääryhmänä tuotteissa ovat ohutkalvopinnoitteet ja toiminnalliset sooli-geeli -pinnoitteet. Yrityksemme tavoitteet on löytää kustannustehokkaat ratkaisut asiakkaidemme erilaisiin tarpeisiin.

TFC-teknologia tarjoaa pinnoiteratkaisuja laajalle alueelle, mahdollisuuksia on monia; erittäin korkeatasoisista, kirkkaista, nanotason ohutkalvopinnoitteista erittäin koviin ja tiiviisiin mikrolakkamateriaaleihin. Meidän ohutkalvopinnoitteet ovat pysyviä vaihtoehtoja erilaisille materiaaleille, jotka suojaavat pintoja epäpuhtauksilta sekä kulumiselta. Mikrolakka tuoteperhe tarjoaa ääriluokan suojausta monille eri materiaaleille, tästä hyvänä esimerkkinä on tuotteiden muokattavuus ja toiminnallisuuksien paljous. Näillä tuotteilla voidaan pinnoittaa sekä ohuita, että paksuja kalvoja. Materiaalien helppo muokattavuus luo loputtomat mahdollisuudet erilaisille ominaisuuksille eri prosessi tarpeisiin.